17 elo Ajatuksia ravitsemuksesta: Hyvä syöminen ei ala ruokavaliosta
Vastaanotollani käy ihmisiä, jotka tietävät ravitsemuksesta paljon. Moni tietää kyllä jo, mitä pitäisi syödä enemmän ja mitä vähemmän. Silti moni sanoo ensimmäisen tapaamisen alussa, että:
”Kyllä minä tiedän miten pitäisi syödä, mutta jotenkin en vain saa sitä toteutumaan omassa arjessani.”
Tämä lause on muuttanut aika paljon omaa ajatteluani ravitsemusterapeuttina.
Usein vastaanotollani puhutaankin paljon muutakin kuin että miksi kasviksia pitäisi lisätä, mikä on sopiva määrä leipää päivässä tai onko ok syödä sokeroitua jogurttia.
Vastaanoton alussa puhutaan yleensä siitä, että minkälaista arki tällä hetkellä on, millainen asiakkaan oma rytmi ja mahdollisen perheen rytmi on, miten päivän syömiset muotoutuu ja tuleeko jossain kohtaa päivää väsymystä, kiljuvaa nälkää, mielitekoja, napostelun tarvetta tai muita syömisen haasteita.
Yksi ensimmäisistä asioista, joita vastaanotolla teemme, on, että pysähdytään katsomaan mikä syömisessä toimii jo hyvin: Jos aamiaisella jaksaa jo hyvin lounaaseen asti tai lounas onnistuu hyvin työpaikan lounasravintolassa monipuolisena ateriana, sovitaan, että näistä kannattaa pitää kiinni, eikä näiden viilaaminen ”vielä täydellisemmäksi” ole tärkein kysymys syömisessä.
Sitten puhutaan niistä arjessa esiintyvistä haasteista: Iskeekö iltapäivällä väsymys tai onko päivällisaikaan jo kiljuva nälkä ja usein pitää saada jotain nopeaa ja helppoa pöytään.
Jos illalla tuntuu, että mikään ruoka ei meinaa riittää, vaan päivällisen jälkeen tekee mieli vielä jotain, ei lähdetä miettimään ”kevyitä” herkkuja suklaan tai karkkien tilalle. Tässä kohtaa on oleellista miettiä, mikä saa aikaan tuon jatkuvan nälän tai mieliteon iltaan ja lähteä tutkailemaan sen syytä.
Vuosien varrella olen huomannut, että harva tarvitsee enää lisää tietoa siitä, mitä pitäisi syödä, tai neuvoa, että suklaa kannattaa korvata porkkanalla.
Useimmiten haaste ei ole tiedon puute. Ja yleensä nämä ulkoapäin käsketyt muutokset eivät toimi, koska syömisen taustalla on jokin syvempi tekijä.
Haaste on siinä, ettei hyväksi tarkoitettu neuvo sovi omaan arkeen tai vastaa kyseisen tilanteen tarpeeseen, joka syömisen taustalla oikeasti on.
Hyvä syöminen ei useimmiten kaadu siihen, ettei ihminen tietäisi tarpeeksi. Mehän olemme fiksuja ihmisiä ja osaamme kyllä lukea ruokien listausta ja punnita ruokia. Nämä eivät ole niitä ongelmia. Jos tarkalla ruokalistalla ja ruokamäärillä syömisen ja terveyden haasteet ratkeaisivat, meillähän ei olisi ns. ”elintapasairauksia” ehkä ollenkaan.
Hyvä syöminen kaatuu useimmiten siihen, että ajattelemamme ”ideaali” syöminen, tai nämä valmiit ruokalistat eivät sovi omaan arkeen tai omiin makumieltymyksiin.
Jos ohjeessa neuvotaan syömään välipalaksi rahkaa ja marjoja kello 15, mutta ihminen ajaa silloin kiireellä lasten harrastuksiin eikä pysty lusikoimaan rahkaa ennen iltaa, ongelma ei ole motivaatiossa tai itsekurissa. Ongelma on siinä, ettei ohje sovi hänen arkeensa (ja tykkääkö ihminen syödä rahkaa joka päivä?). Siksi sitä on vaikea jaksaa ylläpitää ainakaan kovin pitkään.
Siksi uskon, että ravitsemusterapeutin tärkein tehtävä ei ole lisätä tietoa tai kertoa grammoja ja kappalemääriä, vaan tärkein tehtävä on auttaa ihmistä rakentamaan omaan elämäänsä sopiva tapa syödä hyvin.
Sellainen, joka sisältää ruokia, joista itse tykkää ja joka toimii myös ihan tavallisena kiireisenä ja väsyneenä keskiviikkona.